Tietosuoja
  • ASIAKKAANA
  • Osuuskaupat
  • TÖISSÄ MEILLÄ
  • YHTEISTYÖKUMPPANINA
  • OIKEUTESI
  • UKK
  • FI
  • SV
  • EN

Meitä on noin 40 000

Tietosuoja on osa meidän kaikkien työtehtäviä.
Mitä tietoja työelämässä keräämme ja mihin niitä käytämme?

Mitä tietoja työelämässä keräämme ja mihin niitä käytämme?

  • Työnhakijana
    • Työnhakijarekisteri
  • Työntekijänä S-ryhmässä

Työntekijöistämme ja -hakijoistamme käsittelemme vain lain määräämiä sekä työsuhteen kannalta tarpeellisia henkilötietoja esimerkiksi palkanmaksua varten. 

Säilytämme ja käsittelemme henkilötietoja nykyisistä työntekijöistämme ja työntekijöistä, jotka ovat jo siirtyneet meiltä muualle. Tietoja säilytetään työsuhteen päättymisen jälkeen vain sen aikaa, kuin tiedoille voi olla tarvetta, esimerkiksi laatiaksemme työtodistuksen jo työsuhteensa lopettaneelle työntekijälle.  

Työnhakijoistamme tallennettuja tietoja säilytämme rekrytointitilanteisiin liittyvien lakisääteisten kanneaikojen mukaisen ajan. 

S-ryhmään kuuluvat työnantajayrityksemme toimivat pääsääntöisesti itsenäisinä rekisterinpitäjänä omien työntekijöidensä ja -hakijoidensa henkilötietoihin liittyen. Tiedot tallentuvat siis kunkin yrityksen, kuten esimerkiksi osuuskaupan tai SOK:n, työnhakija- tai työntekijärekisteriin. 

S-ryhmän rekisterinpitäjien yhteystiedot löydät täältä linkin takaa.

ASIAKASPALVELU

ASIAKASOMISTAJUUS

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@sok.fi

Palautetta tietosuojasivuista voi antaa: tietosuojavastaava@sok.fi.

Evästeinformaatio

S-ryhmän yhteystiedot

S-kanava.fi

Osuuskaupat